
Metsäretkellä näkee parhaiten metsänhoidon vaihtoehdot
Metsänhoito on edistynyt jättiharppauksin viimeisten 15 vuoden aikana
tuoden metsänomistajan ulottuville useita tapoja hoitaa metsää. Uudet
menetelmät parantavat parhaassa tapauksessa metsän tuottoa
kymmeniä prosentteja. Myös metsän monikäyttöä osataan yhdistää talouskäyttöön aiempaa paremmin.
Keväällä ja alkukesällä metsänomistajilla Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla on tilaisuus tutustua ilmaiseksi eri metsänhoitomuotoihin.
Retket järjestää metsänhoitoyritys Innofor Oy. Osa retkistä järjestetään yhteistyössä
metsänomistajayhdistysten ja pankkien metsäkerhojen kanssa, mutta suurin osa on avoinna kaikille metsänomistajille.
"Parannetut metsänhoitomenetelmät ovat saavuttaneet metsäneuvonnan kentän aika hitaasti" toteaa Innoforin puheenjohtaja
Marcus Walsh. "Vaikka poikkeuksia on paljon, metsäalan neuvonta on keskimäärin edelleen melko
yksipuolista, eli perusneuvo on "Avohakkaa ja istuta". Tämä ei suinkaan aina ole taloudellisin tapa toimia.
Osa tällä hetkellä normaaleina pidetyistä metsänhoitoratkaisuista jopa aiheuttavat
omistajalle huomattavia tappioita. Retkiemme tarkoitus on havainnollistaa omistajille eri hoitovaihtoehtoja.
Niistä hyötyvät niin kokeneet kuin vasta-aloittelevat metsänomistajat."
Tulevat metsäretket:
Mikäli haluat tilata metsäretken omalle yhteisöllesi, esimerkiksi paikalliselle metsänomistajakerholle, ole yhteydessä Innoforiin:
Pohjois-Pohjanmaan metsänhoitoretket
Lisätietoja: Juhani Saarikoski, p. 050 374 7640
e-mail.
juhani.saarikoski@innofor.fi
Pirkanmaan metsänhoitoretket
Toimitusjohtaja Erno Lehto: Puh. 040 512 4469
e-mail. erno.lehto@innofor.fi
© 2011 Innofor Finland Oy