Innofor Oy

21.4.2010
LEHDISTÖTIEDOTE -
JULKAISUVAPAA HETI

Metsäretkellä näkee parhaiten metsänhoidon vaihtoehdot

Metsänhoito on edistynyt jättiharppauksin viimeisten 15 vuoden aikana tuoden metsänomistajan ulottuville useita tapoja hoitaa metsää. Uudet menetelmät parantavat parhaassa tapauksessa metsän tuottoa kymmeniä prosentteja. Myös metsän monikäyttöä osataan yhdistää talouskäyttöön aiempaa paremmin.

Keväällä ja alkukesällä metsänomistajilla Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla on tilaisuus tutustua ilmaiseksi eri metsänhoitomuotoihin. Retket järjestää metsänhoitoyritys Innofor Oy. Retkistä ilmoitetaan yhtiön nettisivuilla sekä paikallismediassa. Osa retkistä järjestetään yhteistyössä metsänomistajayhdistysten ja pankkien metsäkerhojen kanssa, mutta suurin osa on avoinna kaikille metsänomistajille.

"Tieto parannetuista metsänhoitomenetelmistä on saavuttanut metsäneuvonnan kentän aika hitaasti" toteaa Innoforin puheenjohtaja Marcus Walsh. "Vaikka poikkeuksia on paljon, metsäalan neuvonta on keskimäärin edelleen melko yksipuolista, eli perusneuvo on "Avohakkaa ja istuta". Tämä ei suinkaan aina ole taloudellisin tapa toimia. Osa tällä hetkellä normaaleina pidetyistä metsänhoitoratkaisuista jopa aiheuttavat omistajalle huomattavia tappioita. Retkiemme tarkoitus on havainnollistaa omistajille eri hoitovaihtoehtoja. Niistä hyötyvät niin kokeneet kuin vasta-aloittelevat metsänomistajat."

Retkien ajankohdat ja paikat löytää osoitteesta www.innofor.fi/metsaretket

Lisätietoja uusista metsänhoitomenetelmistä osoitteessa www.innofor.fi/silmat_auki_metsassa

Lisätietoja antavat:

Marcus Walsh: Puh. 0400 513 410
e-mail. marcus.walsh@innofor.fi

Retkistä:

Retkistä:
Uusimaa: Sanna Ervasti: Puh. 050 400 7757
e-mail. sanna.ervasti@innofor.fi
Pirkanmaa: Erno Lehto: Puh. 040 512 4469
e-mail. erno.lehto@innofor.fi
Pohjanmaa: Juhani Saarikoski: puh. 050 374 7640
e-mail.juhani.saarikoski@innofor.fi

___________________________
© 2010 Innofor Finland Oy

mitä haluat metsältäsi?

Puutavaran laatu ratkaisee metsäsi tuoton

Mökki- ja tonttiympärystöjen metsät

Kuntien ja yhteisöjen virkistysmetsät

Riistanhoito

Metsän erityisen tärkeät elinympäristöt ja suojelukysymykset

Metsien sertifiointi

Metsänhoitomaksu

Usein kysyttyä